Lapsena kuvittelin keijuja kirjahyllyn kirjojen päälle, metsäpolulle eteeni, kurkistamaan ikkunasta, puhaltaneen sammuneen kynttilän. En pysty kuvitella niitä enää. En osaa edes uskoa Jumalaan ja enkeleihin, vaikka kuinka kovasti tahtoisin. Kuvitelmat ovat vaihtuneet työunelmiin, fantasioihin, tekoihin joita voisin ehkä joskus tehdä. Aikuisuuden rajamailla päiväni ovat vaihtuneet ahdistuksen ja stressin tunteisiin ja tylsyydessä nousseet mielikuvat ja näyt vaihtuneet puhelimen näyttöön. Kuinka päästä takaisin sinne – vaihtuviin ajatuksiin, hymyilevien ohikulkijoiden huomaamiseen?
kuvittele keijuja
käytännön vinkeillä kohti kauniimpien asioiden näkemistä
kuvittele keijuja 